SNY:n toimintakertomus
02/2007 - 02/2008
Suomalaisten Naisten Yhdistys, SNY, on toiminut Dallas/Fort Worth -alueella helmikuusta 1998 lähtien. Ensisijaisena tavoitteena on tarjota tällä alueella asuville suomalaisille perheille, erityisesti naisille, tietoa, tukea, ystävyyttä ja yhteistyötä ja näin helpottaa sopeutumista amerikkalaiseen yhteiskuntaan. SNY:llä on myös valmius auttaa eri keinoin sellaisia ihmisiä, jotka tulevat esim. erityistä tarkoitusta varten vain vierailulle DFW-metroplex alueelle. Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomesta tulleen äidin ja hänen poikansa pari kuukautta kestänyt Dallasin Medical Centeriin tulo pojan leikkaushoitoa varten. SNY sai tällöin mahdollisuuden olla tukena ja seurana erityisesti äidille ja myös pojalle hänen sairaalassa oloaikana ja leikkauksen jälkeen.
Kaikki SNY:n toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, joka kuuluu osana amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Tämä onkin suomalaisesta kulttuurista tulevalle henkilölle usein uusi tapa ajatella ja toteuttaa asioita. Vapaaehtoistyö on haasteellista, paljon antavaa ja samalla kehittävää toimintaa.
Yhdistyksessä oli noin 90 jäsentä vuonna 2007. Toiminta rahoitetaan kevät- ja syyskokouksien yhteydessä kerättävillä jäsenmaksuilla, jotka tänä vuonna olivat $15.00/kevätkausi ja $15.00/syyskausi. Jäsenistö valitsee kerran vuodessa johtoryhmän, joka järjestää ja koordinoi erilaisia toimintoja ja tapahtumia.
Kevään 2007 jäsenkokous pidettiin Rejoice-kirkon Fellowship-tilassa Coppellissa, jossa valittiin uusi johtoryhmä. Syyskokous järjestettiin Kristiina Ahlforsin kotona Grapevinessa mukavissa tunnelmissa italialaisia herkkuja maistellen.
Jäsenistön kevätkokous 2008 oli merkityksellinen virstanpylväs Suomalaisten Naisten yhdistyksen historiassa. Suomalaisten Naisten Yhdistys juhli 10-vuotis syntymäpäiväänsä iloisesti Hullujen Hattujen Teekutsujen merkeissä. Kokous pidettiin Karrington-taloyhtiön klubitalolla Coppellissa.
SNY:n toiminnan kannalta nettisivumme ovat tärkeä osa tiedottamista. Miia Sankilampi ja johtoryhmä ovat jo aiempina vuosina tehneet yhteistyössä hyvin toimivat nettisivut. Vuonna 2007 nettivastaavat vaihtuivat tiuhaan tahtiin Suomen kutsuessa heitä takaisin. Ensin Miia Sankilampi muutti Suomeen ja nettisivujen ylläpitotehtävän otti hoitaakseen Marika Hyrylä. Sitten tuli Marikankin aika palata takaisin kotimaahansa. Satu Peltonen oli seuraavana ehdolla nettisivujen ylläpitäjäksi. Satu otti urheasti uuden pestin vastaan hoitaen nettisivujemme päivityksiä ja sivujen selkeytystä loistavalla ammattitaidolla. Nettisivujen ylläpito maksaa n. $45.00 vuodessa.
Suomalaisten Naisten yhdistyksen säännöt käännettiin englanninkielisestä versiosta suomenkielelle ja muokattiin myös ajan tasalle oleviksi. Käännöstyön tekivät Helena Tiainen ja Kristiina Ahlfors. Uudet suomenkieliset säännöt löytyvät nyt nettisivuilta.
Toimintakauden aikana jouduimme jättämään haikeat jäähyväiset muutamille yhdistyksen jäsenille, kuten esim. Marika Hyrylälle ja rahastonhoitaja Hanna Naalisvaaralle, jotka muuttivat Suomeen sekä sihteerillemme Johanna Vainiolle hänen muuttaessa Kreikkaan. Hannan tilalle saimme Mervi Hirvilammen vahtimaan yhdistyksen rahakirstua ja Johannan tilalle lupautui Ritva Partanen sihteerin toimeen. Suuret kiitokset Hannalle, Johannalle ja Marikalle hienosta panoksestanne SNY:n toiminnassa. SNY haluaa toivottaa pois muuttaneille aktiivisille naisille onnellista ja merkityksellistä elämää siellä missä parhaillaan toimittekin.
Toimintakautena järjestettiin mm. seuraavia aktiviteeteja: Kirjakerho, joka kokoontui kerran kuussa jonkun kotona. Linedancing, jota rytmitti iki-ihana Mona Puente. Tiistaisin kokoontui Naistenkerho, jossa tehtiin käsitöitä ja opittiin mielenkiintoisten luentojen myötä uusia asioita eri aiheista. Naistenkerhon toteuttajana toimi reippaasti Jaana Kattilakoski. Valokuvauskerhoa veti ammattitaidolla Tytti Lauhava-Kääriäinen. Murkkukerho järjesti 12-16 vuotiaille nuorille aktiivista toimintaa pelien, retkien ja innostavien tapahtumien merkeissä. Kerhoa vetivät Jenna Ahonen ja Ossi Vesterinen Leeni Vilppaan valvoessa nuorten toimintaa. Pienten Lasten Leikkiryhmä kokoontui Eija Tammen opastuksella ryhmäläisten kodeissa. Golf-kerho kokoontui kerran viikossa.
SNY:n reippaat naiset tekivät vapaaehtoistyötä monella taholla toimintavuoden aikana. Näistä tahoista tärkeimpiä oli mm. Ronald McDonald -talolle tehty lounasretki, jolloin valmistimme kinkkukiusausta lisäkkeineen talon pikkupotilaille ja heidän perheilleen. Jälkiruoaksi tarjoiltu pannukakku mansikkahillolla sai kaikki iloiselle mielelle.
SNY:n naiset leipoivat joukolla valtavan määrän pullia myös Rejoice-kirkolle kirkkokahvien seuraksi. Karjalanpiirakoita valmistui siinä samalla jopa sadoin kappalein. Tätä pullien ja piirakoiden massaleivontaa varten saimme käyttää Grapevinessa sijaitsevan BreadHausen tiloja ja koneita. Herkkuja jäi myös leipureille kotiin vietäväksi.
Jo perinteeksi muodostunut Itsenäisyyspäivän Gaala toteutui tänäkin vuonna Suomen täyttäessä 90 vuotta. Gaalan järjestäjinä toimivat Finnish-American Business Guild, Irving Chamber of Commerce ja Suomalaisten Naisten Yhdistys. Gaala järjestettiin Hyatt Regency DFW -hotellissa ja sen suunnittelukokouksia pidettiin sekä konferenssipuheluin että Irving Chamberin kokoustiloissa. Kristiina Ahlfors osallistui kokouksiin tiedottaen johtoryhmälle sovitut asiat. SNY:n johtoryhmä keräsi hyvällä menestyksellä lahjoituksia arpajaisia ja hiljaista huutokauppaa varten. SNY oli myös mukana valitsemassa tarjottavat ruoat, juomat ja pöytäkoristelut. SNY:n tehtävät Gaalassa olivat vieraiden vastaanotto, arpojen myynti, hiljaisen huutokaupan toteutus ja lastenhoidon järjestäminen hotellissa Gaalan aikana. Arpajaisten ja hiljaisen huutokaupan tuotto ohjattiin Ronald McDonald -talolle ja Pohjois-Texasin Suomi-koululle.
Keväällä 2007 perustettiin Suomi-yhteisö, johon SNY liitettiin mukaan. Yhteisön tavoite on palvella Texasissa asuvia suomalaisia yhden nettisivun kautta. Suomi-yhteisö löytyy osoitteesta: www.dallassuomi.com.
Vuosi oli vauhdikas, värikäs ja kehittävä. Sydämellinen kiitos kaikille jäsenillemme!
Suomalaisten Naisten Yhdistys
Kristiina Ahlfors
puheenjohtaja